Valokuvatorstai 83: Heijastuksia

Ja tässä ihka ensimmäisen valokuvatorstaini saalis: Heijastuksia.
Kuva on otettu Kokemäellä joskus vuonna 2004 tai 2005. Kuva on skannattu suoraan albumista ja halusin jättää hiukan albumin sivuja näkymään (mustat reunat) liekö hyvä vai huono juttu...

No niin... nyt alkaa oikein kunnon postailut. Kahden blogin yhtäaikainen kirjoittaminen... Saa nähdä, kuinka se tapahtuu. Ajattelin unohtaa nuo mitä olen edellisillä kerroilla kirjoitellut, vaikken haluakaan niitä poistaa. Tänne koitan kirjoitella kaikenlaista luovaa ja kivaa. Toinen blogini on enemmänkin niille synkemmille jutuille, vaikka se kyllä tähtää suurempaan elämänmuutokseen ja positiivisuuteen. Siellä on kuitenin paljon sellaista päiväkirjamaista tunteenpurkamista, etten tahdo jakaa sitä kaikelle kansalle. No juu.

Innostuin tuosta valokuvatorstaista. Kun nyt on torstain jo vihdoin taas päässyt alullekin... :) Voisi innostaa uusiin asioihin. Tuo kaikenmoinen outo vaihtelujuttukin kiinnostaa, mutten ole oikein päässyt kärryille, että mitä siinä oikein tehdään..

Jees, mutta nyt menen sänkyyn lukemaan mielenkiintoista kirjaa. Sen nimi on Metsänhenget ja se on Robert Holstockin kirjoittama itsenäinen jatko-osa Alkumetsälle, joka oli hyvä. :)

Aargh.

Olen taas onnistunut sähläämään viime keväänä opintolainojen takaisinmaksujuttujen kanssa... Jihaa. Tuli sitten lyhennettäväksi yhtä lainaa... Kiva kiva. Lyhennys + korot = byebye veronpalautukset, eikä edes riitä. Vittu.
Toivottavasti joulumarkkinoilta tulisi sen verran rahaa, että saisi velat ja laskut maksettua... Toivoa sopii. Voi tulla hulppea joulu.

Pitäisi varmaan oikeasti alkaa hakemaan töitä, jotta voisi edes joskus päästä omilleen kaikesta tästä velkahelvetistä. Vaikka ei kai siitä pääse. On se elämä ihanaa. Toisilla on, toisilla ei. Jostain on varmaan pakko alkaa karsia, ei tästä muuten mitään tule.

Ja vielä, kun ajattelin, että yrittäjäksi voisin ruveta. Joo'o. Milläs sitä sitten maksaa kaikki laskut?! Nyt sentään sossu auttaa hiukkasen ja kelalta saa joka kuukausi sen verran, että katto pysyy päällä ja henki pihisee... Olisi se joskus kiva jotain uutta saada, mutta sen eteen pitääkin sitten tehdä jotain hiukan enemmän. Nyt en totta puhuakseni ole edes kauheasti yrittänyt, ellei noita markkinapelleilyitä lasketa... Hullun hommaahan se silti on. Pitää varmaan kartoittaa elämä uudelleen ja miettiä, mitä tässä pitäisi tehdä. Vittumaista tämäkin on, että aina pitää miettiä, riittääkö rahat koko kuukaudeksi vai pitäisikö nylkeä kissa...

Vituttaa. Nukuin ihan liian pitkään, ja kun sitten aloin tehdä hommia koneella, kaikki tökki. Kone tilttaili, ohjelmat ei toimineet... Piti tehdä eri versioita joulumainoksesta, mutta kone ei sitten ollut tallentanut kuin yhden... No, toivoa sopii, että se kelpaa.

Joulustressi iskee. Kaikki on kesken, ja tuntuu, että aika loppuu kesken, on liikaa kaikkea... Ensi viikonlopulle suunniteltu neulakinnaskurssi jouduttiin siirtämään, kun osallistujia olisi ollut 1,5 (toinen olisi tullut vain yhdeksi päiväksi).

Rahaa ei ole. Yhtään.

Eilen kämpässä oli +17C. Onneksi alakerran miekkonen tuli tsekkaamaan pattereita ja nyt niissä kiertää hiukka paremmin vesi. Hän toivottavasti tulee vielä lisää ilmaamaan niitä tänään, ei tuo vielä kunnolla lämmitä. Mutta tarkenee nyt ainakin nukkua ilman villapaitaa ja kaksia villasukkia...

Tein eilen kynttilöitä ja männynkäpytonttuja. Laitan kuvia nettisivulle joskus, kun ehdin. Ostin myös keskiviikkona uuden pinssilaitteen, kun vanhaan ei myydä enää täyttöpakkauksia, mikä on todella vittumaista. Mutta nyt saa tehtyä kolme ei kokoa. :) Yksi paketti meni jo "kokeillessa".

Mutta nyt hommiin...

Jostain syystä kone ei anna pastata testejä toisilta tänne omille sivuilleni. Tästä ei siis koskaan tule minkäänlaista testi-blogia... Noo... Mutta koska kovasti pidän testeistä, vastaan niihin, jotka on helppo kirjoittaa ihan itse... :)

Kymmenen vuotta sitten (eli vuonna 1997)
Pääsin ylioppilaaksi, olin ensimmäisillä juhannusfestareilla ja ensimmäistä kertaa siis Nummirockissa, jossa tapasin ensimmäisen poikaystäväni.
Muutin pois kotoa ja aloin Opiskella. Elämä tuntui alkavan

Viisi vuotta sitten (eli 2002)
Asuin Turussa jo toista vuotta tuon ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Meillä oli yhteinen kissa Samed ja kaverini ex-kissa Ockuc tuli vappuna meille. Olin valmistunut ensimmäisestä opiskelupaikastani ja olin jo toista vuotta toisessa opiskelupaikassa. Ensimmäinen (ryhmä)näyttelyni galleriassa. Tärkeällä ystävälläni oli syömishäiriö. Elämässä oli paljon huolta ja murhetta, mutta eteenpäin mentiin...

Kolme vuotta sitten (2004)
Erosin tästä poikaystävästäni ja hän muutti pois yhteisestä asunnostamme. En kyennyt saattamaan opintojani päätökseen, vaan valmistuminen venyi seuraavaan vuoteen. Elämäni oli aika sekaisessa vaiheessa.

Vuosi sitten (2006)
Saan kissanpennun piristämään elämääni (Seita). Sairastuin diabetekseen. Saan tukea exältäni. Olen työttömänä, mutta vuosi sitten perustettu yhdistyksemme teettää minulla paljon töitä (en osaa sanoa mihinkään ei, ja haalin kaikki tehtävät itselleni). Stressaannun. Olen kesän työelämävalmennuksessa ja hairahdun pahasti miesasioissa. Masennun.

Eiliseen mennessä tänä vuonna
Olen saanut jälleen kerran katsottua Babylon5- sarjan neljä tuotantokautta. Viides on katsomatta, koska kaverini (se samainen ex) ei omista sitä.
On monesti tuntunut, ettei mikään saa minua lopullisesti irti masennuksesta. Olen toki iloinnut erilaisista asioista, joita ympärilläni on tapahtunut: kummityttöni syntymästä (s.03/07), kissoistani... öh, ja muista... Mielipiteet ystävistä ja heidän tarpeellisuudestaan on heilahdellut uskomattoman paljon, kuten koko mielialani.

Eilen (7.11.07)
Heräsin puoli kaksi päivällä. Kuulin kolmen aikaan kaveriltani, että Tuusulassa Jokelan koululla oli  tapahtunut ampumavälikohtaus. Yhdeksän henkeä kuoli. Ampuja mukana. Kävin kalligrafiakurssilla. Juttelin kahden kaverini kanssa puhelimessa ja lopun yötä olen pyörinyt netissä.

Tänään(torstain, 8.11.)
Kello on seitsemän, olen ollut hereillä 17 ja puoli tuntia, ja aion jatkaa vielä, jotta saisin vuorokausirytmiäni normalisoitua sekoittamalla sitä kunnolla. Vuorasin eteisen seiniä pahveilla, jotta kissat eivät repisi kaikkia tapetteja riekaleiksi.
Kuudelta vedän neulakinnasjatkokurssin ja illalla katson Housen. Exä tulee poikkeilemaan hakemaan B5:t ja tuo minulle uusia leffoja. Toivottavasti nukahdan yöllä hieman normaalimpaan aikaan...
Toivottavasti jossain välissä ehdin käydä kaupassa ja tehdä isänpäiväkortin.

Huomenna (perjantai)
Pitäisi varmaan leipoa isälle mascarponevuohenjuustopiirakka, koska en ole ostanut mitään lahjaa, enkä löytänyt netistä muuta tarpeeksi hyvän kuuloista ohjetta. Tätä olen tehnyt ennenkin, ja se on taivaallista.
Jossain vaiheessa päivää lähden bussilla vanhempieni luokse ja jätän kissani viikonlopuksi tänne. Ne stressaantuvat liikaa matkustelusta.
Äiti toivon mukaan tekee hyvää ruokaa ja pääsen saunaan!!!

Ensi vuonna(2008)
Aion yrittää olla positiivisempi asioiden suhteen ja korjata elämäntilannettani. Luultavasti kuitenkin jää taas yritykseksi.
Pidän muutamia neulakinnaskursseja ja kesällä kierrän markkinoita yhdistyksemme kanssa. En saa töitä ja kärsin edelleen rahapulasta, mutta nautin siitä, että minulla on valta päättää omasta ajankäytöstäni, eikä minun tarvitse herätä aamulla töihin, ellen halua.

Millainen elämäsi on viiden vuoden päästä (2012)
Ellen saa asioitani järjestymään, varmasti hyvin paljon samanlainen, kuin nykyään.
Olen edelleen sinkku, mutta edelleen omasta tahdostani. Tai mikäli seurustelen, en ole aivan varma, haluanko sitä kuitenkaan. Olen luopunut haaveestani saada lapsia. Diabetekseni on kuitenkin hyvässä hoitotasapainossa ja olen fyysisesti ihan ok:ssa kunnossa ja olen suhteellisen tyytyväinen elämääni. Kissani ovat vanhoja ja hieman laiskistuneita; ellen ole jo, ainakin suunnittelen uuden lemmikin hankkimista.
Sammakkokokoelmani on kertynyt niin suureksi, että ihmiset pitävät minua friikkinä. Jos en ole töissä, olen perustanut tai ainakin hyvissä aikeissa perustaa oman yrityksen. Olen vihdoin keksinyt liikeidean, johon luotan.
Asun samassa kämpässä kuin nyt, mutta tiedän, miten saan hommat hoitumaan.

... Kylläpä minun elämäni kuulostaa surkealta ja masentavalta. :( Tätä se on...

---

Omat outoutesi
1. Kerään sammakoita
2. Uhraan itseni harrastuksilleni
3. Maistelen joskus kissanraksuja
4. Olen addiktoitunut sipseihin. En kyllästy niihin varmaan ikinä

Uuh. Kello on vartin yli kuusi ja minä olen edelleen pyörimässä netissä...
Onhan täältä jonkin verran tarpeellistakin tietoa löytynyt, neulakinnasjuttuja ja ruokaohjeita, hiukkasen ideoita jouluaskarteluun...

Olisi lyllä tainnut olla järkevämpää käyttää tämä aika lepäilyyn, mutta ei sitä paljon väsytä, kun herää päivällä puoli kaksi... Viime yö kun meni aika pitkälti näissä samoissa merkeissä...

Ajattelinkin, että jospa vaikka koittaisi sinnitellä vielä hiukan pidemälle aamuun hereillä ja ottaa pienet päikkärit, niin jospa sitten illalla vaikka uni taas maistuisi.

... Täytyy vain saada itsensä Tuureporinkadulle kuuteen mennessä pitämään neulakinnaskurssia... :) Voisi laittaa vaikka kaverille tekstarin, että soittelee mulle joskus kolme aikoissa pienen tarkistussoiton. :)

Mä en ole vielä oikein ymmärtänyt näiden blogien toimintaa... Kirjoitan näitä periaatteessa itselleni, vaikka muillehan nämä lienee enemmän suunnattu. Tulee hiukan jaariteltua asioista... No, tarkoituksena on ollut laittaa ihan omat bloginsa tällaiselle jaarittelulle ja sitten ns. itseni tuunaamiselle, elikä terveellisemmän ja iloisemman elämän aloittamiseen ja sitten vielä yksi blogi, joka keksittyisi kädentaitoihin. Siinä voi mennä sormet sekaisin, kun koittaa kaikkiin kirjoitella, mutta jos vaikka se innostaisi hiukan tekemään kin asioiden eteen jotain...
Nyt kun vihdoin nuo omat nettisivutkin ovat julkaistu. (juurakko.net) Eihän niillä juuri mitään vielä ole, mutta alku tuokin. :) Olen kovasti innoissani.

Jaarijaarijaa... Huomaa, ettei oikein ole juttukumppaneita, kuin kissat. Tuossa ennennormaalia nukkumaanmenoaikaa pari kaveria soitteli. Toinen koitti houkutella luokseen poikkeilemaan ja toinen purki sydäntään, kun oli loukkaantunut saamastaan tekstiviestistä. Enpä tiedä, kykeninkö kummallekaan antamaan sitä, mitä olisivat halunneet. Toiselle lupailin tulla poikkeilemaan ja toisen kanssa purettiin pahaa oloa - ja lupailin poikkeilla hänenkin luonaan. ...Jos vaan saisin nämä vuorokausirytmit kondikseen, eihän tähän aikaan kenenkään luokse voi mennä... :(

No, huomenna... tai siis itse asiassa tänään saan minä vieraan. :) Kenties. Kaveri tulee koulun jälkeen poikkeilimaan, hakee lainaamansa B5:t ja tuo lisää leffoja katseltavaksi. :) :) :) On se hyvä, kun kaverit ostaa leffoja, niin ei tarvitse itse kuluttaa vähiä varojaan. :) Ehkä minä voin tehdä tiettyjä palveluksia vastalahjaksi. Saa nähdä.

Nyt kaipaa teetä. Ehkä kamomillaa...?

Huh...
Viime viikonloppuna oli susilähettiläskoulutus. Itse en aio susilähettilääksi kouluille, mutta kävin kuitenkin kuuntelemassa asiat. Jonkin verran on viime aikoina tullut kierrettyä erilaisissa Turussa järjestetyissä Susiteemailloissa, joten kovin paljon uutta en tuolta kurssilta oppinut.
Kaikkein hämmentävintä on se, miten voimissaan susiviha ja -pelko vielä on. Olen tainnut itse elää jonkinlaisessa kuplassa, ja fantasiamaailmassa, jossa susi on hieno ja kunnioitettava eläin. Olen ehkä ihannoinut vain suden ulkomuotoa, en niinkään ottanut oikeasti selville, millainen susi oikeastaan on. Susi on aikamoinen peto, pelottava ja vaarallinen.
Asenteet susia kohtaan ovat jyrkkiä, eikä niitä hevillä muuteta. Itse olisin ollut valmis kuvittelemaan, että tieto ja avoin keskustelu voisi saada aikaan myönteistä suhtautumista. Näin varmasti olisikin, muttei ihan siinä aikajanassa, mitä itse ajattelin. Vaikka omat vanhempani ovat susivastaisia, en jostain käsittämättömästä syystä silti voinut edes kuvitella sitä negatiivisuuden määrä, joka susiin liitetään.

Olen ollut naiivi, aika monessa muussakin asiassa kuin susiasioissa. Mutta opinpa senkin, ja nyt voin alkaa ensin kasvattaa itseäni ja sen jälkeen muita.